The weekend evolved into a manic sorting and cleaning session in preparation for our daughter's birthday party and the arrival of the kids' grandparents from England today. Now that we got rid of piles of stuff and with the sun lingering on the skin, it feels like there's so much more room to breathe again. The trip to the attic is like an exciting little adventure, creaky lift up to the seventh floor, taking in the views (it's actually an excellent spot on fireworks' night) and once there, a waft of warm wood, mellow sounds and magically filtering light.
Viikonloppuna iski varsinainen raivauspuuska, oli tiedossa tyttären kaverisynttärit ja tänään Englannin isovanhempien saapuminen talviloman viettoon luoksemme. On taas enemmän tilaa hengittää, kun päästy ylimääräisestä roinasta ja aurinkokin viipyilee iholla. Vintille kipuaminen on aina kuin miniseikkailu. Natisevalla hissillä seiskaan, näkymien hämmästelyä (tuonne on mahtavaa kiivetä ilotulituksia katsomaan, jos ei ulos asti halaja) ja perillä lämpöisen puun tuoksu, vaimentuneet äänet ja maagisesti siivilöityvä valo.
